Lasten tekemiä töitä viikon aikana. Lisäksi paljon keskustelua Suomen synttäreistä 😀
sunnuntai 8. joulukuuta 2019
sunnuntai 10. marraskuuta 2019
maanantai 9. syyskuuta 2019
Syksyn satoa
HYVÄÄ SYKSYÄ!
Syksy on alkanut ihanissa keleissä. Kierivän Kiven väki on ollut paljon ulkona, mutta joskus on ihan kiva puuhailla sisälläkin.
keskiviikko 17. huhtikuuta 2019
PÄÄSIÄINEN 2019
HYVÄÄ PÄÄSIÄISTÄ
Hyvää pääsiäistä toivottavat Kierivän Kiven lapset sekä Maija ja Elina
Hyvää pääsiäistä toivottavat Kierivän Kiven lapset sekä Maija ja Elina
tiistai 19. helmikuuta 2019
Ystävänpäivä 14.2.2019
Lasten Pirkkaset-perhetapahtuma Kierivällä Kivellä
Kierivä Kivi järjesti koko perheen tapahtuman Pinsiön maamiesseurantalolla 9.2.2019. Pinsiön maa- ja kotitalousseura antoi luvan käyttää seurantalon tiloja tapahtumaan. Toimintapisteitä oli sekä ulkona että sisällä.
Aluksi näytti siltä, että vain tapahtuman järjestäjät perheineen olivat uskaltaneet lähteä räntäsateiseen ilmaan 😉 Onneksi kuitenkin kymmeniä muitakin rohkeita löysi paikalle.
Ulkona oli mahdollisuus painaa polttoraudalla kuva puukiekkoon Karin avustuksella tai laskea liukurilla hurjaa mäkeä alas. Myös makkaranpaisto onnistui polttorautapisteellä.

Sisätiloissa oli mahdollisuus tehdä oma lammas pahvista ja lampaanvillasta, pahvisesta ympyrästä tai puukiekosta Väinämöinen, värittää oma taruolento tai vaikkapa istahtaa hetkeksi tyynylle lukemaan/kuuntelemaan satua. Salissa oli myös käsikäyttöinen pieni mylly, mitä käyttämällä sai tehtyä jyvistä jauhoa.

![]() |
Etualalla tehdään tarkkaa työtä pahvisen Väinämöisen parissa ja taustalla ahkeroidaan piiiiiitkää ketjusilmukkanauhaa. |
Buffetista sai ostaa edullisesti hernekeittoa ja sämpylää tai kahvia ja leivonnaisia.
Kiitos kaikille osallistujille!
sunnuntai 3. helmikuuta 2019
Laamoja katsomassa ja silittämässä
Pinsiöläinen Elina Helenius (Buen Gusto-pitopalvelu) Manunahteentieltä esitteli meidän ryhmällemme lemmikkieläimiään. Ensimmäisenä meitä oli tervehtimässä Vispilä-niminen kissa. Vaikka suurin syy vierailuumme olivat villalaamojen näkeminen kävimme tervehtimässä talon koiraa, joka tuli ulkoaitauksensa reunaan ottamaan vastaan rapsutuksia.
Laamoja pääsimme silittämään ja ruokkimaan aitaukseen sisälle.
Laamat ottivat meidät hyvin vastaan 😊
Laamoja pääsimme silittämään ja ruokkimaan aitaukseen sisälle.
Laamat ottivat meidät hyvin vastaan 😊
![]() |
Laamojen katselun jälkeen siirryimme Maijan pihaan laskemaan mäkeä Stigalla/pulkalla/liukurilla |
![]() |
Ja olihan siellä Maijankin pihassa rapsuteltavia. Remu ja Maire eivät hätkähdä meidän porukkaamme. |
tiistai 8. tammikuuta 2019
Vihdoinkin lunta
Tällä viikolla piti olla luistelua lähialueen jäillä, Okslammilla ja Selinien jäillä. Suunnitelmiin tuli muutos, koska jäät eivät olleet kunnossa. Lumisade pelasti viikon...ja Seurantalon pihan auraaja. Vaarille iso kiitos meiltä kaikilta.
![]() |
Hiihtäminen on kivaa! Aamupäivällä suksien testailua... |
![]() |
...iltapäivällä kiireesti Vaarin tekemään mäkeen liukumaan. |
tiistai 1. tammikuuta 2019
Kivi-Tonttu
![]() |
Kierivällä Kivellä liikkui tonttu, joka tarkkaili puuhiamme, vastaili kirjeisiimme ja esitti toiveita... |
![]() |
...joita sitten toteutimme. Kivi-Tontulle siustivat lapset ja Maija paikan, jossa voi hetken levätä kiireen keskellä. |
Joulukalenteri ja tuotoksia
![]() |
Materiaalikaapeistamme löytyy vaikka mitä... Tonttujen lisäksi lapset tekivät possutikut ja erilaisia ikkunakoristeita.
"Kädet niskassa, tonttu jumppaa, tonttu jumppaa ennen aamupuuroa.
Kyykkyyn syvään ja ylös. Kyykkyyn syvään ja ylös. Kyykkyyn syvään ja ympäri ympäri ympäri ja ylös.
Kädet puuskassa, tonttu jumppaa, tonttu jumppaa ennen aamupuuroa.
Kyykkyyn syvään ja ylös. Kyykkyyn....
Kädet lanteilla, tonttu jumppaa, tonttu jumppaa ennen aamupuuroa.
Kyykkyyn syvään ja ylös. Kyykkyyn....
Kädet nilkoissa, tonttu jumppaa, tonttu jumppaa ennen aamupuuroa.
Kyykkyyn syvään ja ylös. Kyykkyyn syvään ja ylös. Kyykkyyn syvään ja ympäri ympäri ympäri ja ylös. "

Lumiukot, lumiukot ketjussa kulkee...
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)