tiistai 8. tammikuuta 2019

Vihdoinkin lunta

Tällä viikolla piti olla luistelua lähialueen jäillä, Okslammilla ja Selinien jäillä. Suunnitelmiin tuli muutos, koska jäät eivät olleet kunnossa. Lumisade pelasti viikon...ja Seurantalon pihan auraaja. Vaarille iso kiitos meiltä kaikilta. 


Hiihtäminen on kivaa! Aamupäivällä suksien testailua...

...iltapäivällä kiireesti Vaarin tekemään mäkeen liukumaan.

tiistai 1. tammikuuta 2019

Kivi-Tonttu



Kierivällä Kivellä liikkui tonttu, joka tarkkaili puuhiamme, vastaili kirjeisiimme ja esitti toiveita...




...joita sitten toteutimme. Kivi-Tontulle siustivat lapset ja Maija paikan, jossa voi hetken levätä kiireen keskellä.

Yhden kerran saimme tontusta kuvan. Lapset olivat jo lähteneet kotiin, mutta Maija oli vielä jäänyt siivoamaan huoneita. Tonttu oli kiivennyt tikkaita pitkin ja löytänyt ihanan, pehmeän paikan lepäämiseen. Tonttu oli ripustanut kiikarinsa naulaan ja nukahtanut. Ei herännyt vaikka häntä kuvattiin. Niin oli väsynyt.


Joulukalenteri ja tuotoksia


Kierivän Kiven joulukalenterissa oli vuonna 2018 viestilappuja, joissa oli toiminnallisia tehtäviä. Esimerkiksi yhtenä päivänä lapusta löytyi jumppaohjeet, toisena rentoutusohjeet ja kolmantena leipomista.



 Materiaalikaapeistamme löytyy vaikka mitä... Tonttujen lisäksi lapset tekivät possutikut ja erilaisia ikkunakoristeita.
"Kädet niskassa, tonttu jumppaa, tonttu jumppaa ennen aamupuuroa.
Kyykkyyn syvään ja ylös. Kyykkyyn syvään ja ylös. Kyykkyyn syvään ja ympäri ympäri ympäri ja ylös.
Kädet puuskassa, tonttu jumppaa, tonttu jumppaa ennen aamupuuroa.
Kyykkyyn syvään ja ylös. Kyykkyyn....
Kädet lanteilla, tonttu jumppaa, tonttu jumppaa ennen aamupuuroa.
Kyykkyyn syvään ja ylös. Kyykkyyn....
Kädet nilkoissa, tonttu jumppaa, tonttu jumppaa ennen aamupuuroa.
Kyykkyyn syvään ja ylös. Kyykkyyn syvään ja ylös. Kyykkyyn syvään ja ympäri ympäri ympäri ja ylös. "


Lumiukot, lumiukot ketjussa kulkee...