perjantai 14. joulukuuta 2018

Tonttujen luokkakuva

Kierivällä Kivellä kävivät tontut luokkakuvassa

Tonttujen aikaa

Kierivän Kiven lapsilla on ollut jännittäviä hetkiä viikko täynnä! Tonttu on joulukuun ajan tarkkaillut lasten ja meidän aikuisten touhuja. Tällä viikolla saimme ensimmäisen kirjeen ja aloitimme kirjeenvaihdon.

Kivi-Tonttu on saanut meidän itsetehtyjä ruokia maistella. Tykkäsi!

Itsenäisyyspäivä 2018

Kynttilä loistamassa

tiistai 11. joulukuuta 2018

Isänpäivä

Isänpäivänä lapset tekivät uudet parkkikiekot isille. Isit yllätettiin myös lasten tekemällä tuoreella saaristolaisleivällä.