perjantai 28. lokakuuta 2016

Perjantain perhekerho

Kierivän Kiven lapset osallistuvat välillä perjantain perhekerhoon Pinsiön kirkolla. Hoitopaikan lapset pääsevät leikkimään erilaisilla leluilla ja askartelemaan. Myös erilaiset laululeikit ovat olleet mieluisia hetkiä perhekerhossa.


Ensin vähän aamupalaa ja sitten leikkimään.


Askartelun tuloksia

torstai 27. lokakuuta 2016

Halloween lähestyy

Maanantaina vietämme hoidossa Halloweenia. Tällä viikolla on askarreltu teemaan sopivia koristeita.

Ikkunakoristeita. Pelottavia?

Huolella, tarkasti ja keskittyen. Näin syntyy hienoja koristeita.

keskiviikko 12. lokakuuta 2016

Retki Elsille

RYHMÄHALI.

Syyskuun lopussa kävelimme Elsi Karhumaan pihaan katsomaan kanoja ja kalkkunoita. Pääsimme tutustumaan myös Elsin yritykseen, jossa entisöidään huonekaluja.

Pääsimme tutustumaan Pikku Mööpeliin. Elsi Karhumaa antoi jokaisen tehdä omat napit nappikoneella.
Elsi näyttää eri värisiä munia lapsille. Yksi muna oli vihreä!
Komea kukko paimensi kanoja.