perjantai 30. joulukuuta 2016

Ennen Joulua


Joulukuu on lopuillaan. Kierivällä Kivellä kuluva kuukausi meni vauhdilla: normaalin viikko-ohjelman lisäksi askartelimme ahkerasti ja harjoittelimme puurojuhliin lauluja, tonttujumppaa ja näytelmää.

Kieivä Kivi koristeltiin puurojuhliin lasten tekemillä askarteluilla..
...joita tehtiin ahkerasti.

 Puurojuhlissa vieraili joulupukki :-) Lauloimme Joulupukki, joulupukki laulua useamman kerran...aina vain kovempaa ja kovempaa. Ehkä joulupukin kuulo oli sen verran heikentynyt, että tuli vasta, kun lapset lauloivat laulun nin kovaa kuin pystyivät.

Tässä koitetaan laulaa Joulupukkia niiiiiiin kovaa kuin vain pystymme 



Syliin mahtui aika monta kerralla

HYVÄÄ UUTTA VUOTTA KAIKILLE TOIVOTTAVAT KIERIVÄN KIVEN SAKKI

Maija, Elina ja Heini

maanantai 19. joulukuuta 2016

Joulukalenteri

Joulukalenterin luukkuja on avattu jo 17. Tänään avataan 18. ja 19. Jokaisesta sydänlokerosta on tullut jokin muumihahmo ja sen on saanut avausvuorossa ollut lapsi sijoittaa johonkin muumitalon huoneista tai muumitalon pihaan. Hahmojen lisäksi sydänlokerosta on tullut lappu, jossa annetaan jokin askarteluvinkki tai esimerkiksi muumisadun nimi, jonka aikuinen lukee.


sunnuntai 18. joulukuuta 2016

Luistelukausi avattu

Kierivän Kiven lapsille puettiin luistimet torstaina...osa lapsista oli jo ehtinyt testaamaan luistimia ja Pinsiön kenttää kotiväen kanssa.

Iso kiitos kentän jäädyttäjille!


Onnistumisia :-)

13 lasta hienosti jonossa siirtymässä Pinsiön kentän jäälle


Askarteluja

Joulukuun askartelun satoa..



Joulukortteja
Enkelparvi... 
Petteri Punakuono 

Ilmeikkäitä tonttuja
...lisää ilmekkäitä tonttuja

perjantai 28. lokakuuta 2016

Perjantain perhekerho

Kierivän Kiven lapset osallistuvat välillä perjantain perhekerhoon Pinsiön kirkolla. Hoitopaikan lapset pääsevät leikkimään erilaisilla leluilla ja askartelemaan. Myös erilaiset laululeikit ovat olleet mieluisia hetkiä perhekerhossa.


Ensin vähän aamupalaa ja sitten leikkimään.


Askartelun tuloksia

torstai 27. lokakuuta 2016

Halloween lähestyy

Maanantaina vietämme hoidossa Halloweenia. Tällä viikolla on askarreltu teemaan sopivia koristeita.

Ikkunakoristeita. Pelottavia?

Huolella, tarkasti ja keskittyen. Näin syntyy hienoja koristeita.

keskiviikko 12. lokakuuta 2016

Retki Elsille

RYHMÄHALI.

Syyskuun lopussa kävelimme Elsi Karhumaan pihaan katsomaan kanoja ja kalkkunoita. Pääsimme tutustumaan myös Elsin yritykseen, jossa entisöidään huonekaluja.

Pääsimme tutustumaan Pikku Mööpeliin. Elsi Karhumaa antoi jokaisen tehdä omat napit nappikoneella.
Elsi näyttää eri värisiä munia lapsille. Yksi muna oli vihreä!
Komea kukko paimensi kanoja.



sunnuntai 22. toukokuuta 2016

Seurantalon eteisessä on nähtävillä vielä parin viikon ajan Maijan piirtämät ja lasten askertelemat omat metsäeläimet, voimaeläimet.


Kaapo Karhu, Leny Liito-orava, Atte Ahma, Henni Heinäsirkka, Elli Etana ja Meiju Metsäjänis

Tilta Talitintti, Akseli Ahma, Jymy Järvilohi ja Riki Rapu

keskiviikko 27. huhtikuuta 2016

27.4.2016 Kieriksen vappukekkerit

Vietimme vappua jo tänään Kierivällä Kivellä. Seurantalon salissa oli villit touhut ja mitä erikoisempia juhlijoita: ritari, prinsessa, keiju, lepakkomies...

 Ilmapalloja, tasapainorata, pieniä palloja, hernepusseja...ja musiikkia. Näiden touhujen jälkeen ruoka maittoi.
Kuvaaja ei ehtinyt ottaa kuvaa koskemattomasta pöydästä. Tässä kuvan tilanteessa oli osa lapsista syömässä jo kolmatta annostaan. 

Ulkoilua vaihtelevissa keleissä ja muuta mukavaa viikolla 17




Alkuviikon kelit ovat mahdollistaneet mm. lumiukkojen rakentamisen...

...kura- ja vesileikit.

Ulkoilua kuitenkin joka päivä säällä kuin säällä. 
Tänään, 27.4. nostimme lipun: Kansallinen veteraanipäivä.

Jokainen sai vuorollaan nostaa lippua vähän matkaa.

Lippu liehui hienosti tuulen mukana.

maanantai 25. huhtikuuta 2016

Viikolla 15 tapahtui...

Edellisenä viikonloppuna oli Seurantalolla ollut lastenjuhlat ja me saimme juhlista jääneet puhalletut ilmapallot käyttöömme. Kiitos! Alkuviikon aamuina otimme reippaan alkuverryttelyn ennen uloslähtöä. Rokki soi ja pallot lenteli.






Tiistaina upotimme sormet multaan ja kylvimme mm. basilikaa, paprikaa, persiljaa...


Torstaina menimme metsäretkelle. Otimme kiikarit (4kpl) ja kaukoputken mukaan lintujen bongausta varten. Olimme luultavaasti vähän äänekästä porukkaa eikä linnut uskaltaneet näyttäytyä meille. Kaapo teki yhden havainnon: MAAKOTKA...(=Maija). Heh-heh!

Perjantaina ajoimme Pinsiön kirkolle perhekerhoon. Hoitolapset leikkivät innoissaan toisenlaisilla leluilla. Taikahiekka oli kaikkien suosikki.

sunnuntai 10. huhtikuuta 2016

Vierailu Linnavuoren tehdaspalokunnassa

Viime viikolla pääsimme tutustumaan Linnavuoren tehdaspalokuntaan. Kymmenen lasta kuunteli ja katseli tarkasti, kun Kari esitteli autoja ja niihin kuuluvia varusteita. Pääsimme miehistönkuljetusautolla ajelulle ja pillejä vähän kokeiltiin myös. Ihan vähän vain. Kivaa!

Jokainen pääsi katsomaan sammutusautoa sisältä. Saimme kuulla myös pillien kovan äänen ja nähdä valojen vilkkuvan.

Kari esitteli sammutusauton välineistöä 


Palomiehet tarvitsevat erilaisia moottorisahoja: metallin leikkaamiseen, puun kaatamiseen,.. Monen lapsen iskällä oli kotona myös moottorisaha.

Sammutusauton takana oli kivaa...

...mutta edessä oli vielä hienompaa. Lapset pääsivät kukin vuorollaan kuskin paikalle. Jono muodostui pyytämättä.

Ensivasteauton tarvikkeita.



 
Paloaseman sisätiloissa lapset saivat kokeilla palomiesten ja -naisten kypäriä. Kypärät olivat melko painavia, mutta niissä oli kivat lamput.


Hoitolapset saivat pienet tietopaketit ja askartelu-/väritystehtävän sekä värikynät kotiin vietäväksi. Saimme myös Kierivälle Kivelle askarreltavaksi hienon paloauton. Innokkaimmat leikkasivat ja taittelivat paloauton vielä samana päivänä hyllylle ihailtavaksi.